Julkaistu 5.4.2025
Motivaatio ja motivointi ovat asioita, jotka aiheuttavat itsessäni toisinaan ärtymystä. Pitäisi motivoida itseään milloin mihinkin tai saada lapset motivoitumaan johonkin. Työssäni hierojana ja lähihoitajana törmään jatkuvasti tilanteisiin, joissa asiakkaan tai potilaan pitäisi motivoitua tekemään jotain hyvinvointinsa eteen.
Mutta voiko ihmistä oikeasti motivoida? En usko. En edes siihen, että ihminen voi motivoida itse itseään.
Luotan vahvasti evoluution myötä kehittyneeseen palkitsemisjärjestelmään, joka on ollut elintärkeä lajien selviytymisen kannalta jo miljoonien vuosien ajan. Tämä järjestelmä ohjaa tekemään asioita, jotka edistävät selviytymistä: energian säästäminen ja varastoiminen, turvallisuus ja lisääntyminen.
Yksinkertaistettuna palkitsemisjärjestelmä toimii niin, että jokin toiminta tuottaa mielihyvää, onnistumisen tunnetta tai muuta palkitsevuutta. Tämä synnyttää tarpeen kokea sama uudelleen – eli sen, mitä kutsumme motivaatioksi. Motivaation synnyttämä toiminta puolestaan tähtää palkinnon saavuttamiseen.
Tästä syystä ajatus motivaation luomisesta ”tyhjästä” tuntuu minusta mahdottomalta. Miten ihminen voisi yhtäkkiä motivoitua jostain, joka ei tunnu palkitsevalta? Usein asiat, joilla pyritään itseään tai muita motivoimaan, koetaan lähtökohtaisesti epämiellyttävinä tai ainakin vähemmän houkuttelevina kuin jo olemassa oleva palkinto. Esimerkiksi terveellinen ruokavalio tai liikunta kilpailevat usein sellaisten asioiden kanssa kuin sohvalla makoilu, energiapitoinen ruoka tai viihde – kaikki asioita, jotka ovat linjassa ihmisen ikivanhan selviytymisvietin kanssa.
Jos jokin asia palkitsee, motivaatio syntyy itsestään. Ja kun on motivoitunut, toimintaan ryhtyminen on helppoa. Tämän vuoksi itse en keskittyisi motivaatioon, vaan palkitsevuuteen. Se vaan on helpommin sanottu kuin tehty.
Tiedän, että tieteellinen näkökulma ei suhtaudu asiaan ihan näin jyrkästi. Tutkimukset osoittavat, että ihmistä voi tietyissä olosuhteissa motivoida ulkoapäin. Esimerkiksi Decin ja Ryanin itseohjautuvuusteoria korostaa, että motivaatio syntyy, kun ihmisellä on riittävästi autonomiaa, kokemus osaamisesta ja onnistumisesta sekä tunne yhteenkuuluvuudesta. Toisin sanoen ympäristö voi tukea motivaation syntymistä, mutta lopulta todellinen motivaatio kumpuaa yksilön omasta kokemuksesta – ja se liittyy aina tavalla tai toisella palkitsevuuteen.
Jotta palkitsevuus voi syntyä, jotain täytyy ensin tehdä. Tämä on ongelmallista, koska etukäteen on vaikea tietää, mikä tekeminen synnyttää palkitsevuuden kokemuksen. Pakottaminen ei ole hyvä keino, sillä elämässä on jo valmiiksi paljon asioita, joita on pakko tehdä ilman, että ne tuntuvat motivoivilta. Esimerkiksi moni herää aamulla töihin, vaikka hyvä palkkakaan ei aina tee lähtemisestä houkuttelevaa.
Tästä huolimatta ulkoisella motivaatiolla voi olla paikkansa. Esimerkiksi moni aloittaa liikunnan terveyssyistä tai painonhallinnan vuoksi, vaikka se ei itsessään tunnu aluksi palkitsevalta. Vähitellen, kun kehittyminen ja onnistumiset alkavat tuottaa mielihyvää, liikunnasta voi tulla aidosti motivoivaa. Pakko ei siis synnytä motivaatiota, mutta se voi joskus toimia välivaiheena kohti sisäistä motivaatiota.
Valitettavasti minullakaan ei ole tarjota yksinkertaista ratkaisua, joka toimisi kaikille ja kaikessa. Mutta muutama ajatus voi auttaa:
Kokeile erilaisia asioita ennakkoluulottomasti. Tämä vaatii hieman pakottamista, mutta kannattaa psyykata itseään siihen, että mitään ei tarvitse tehdä lopullisesti tai koko loppuelämän ajan.
Etsi pienet palkitsevat asiat. Yritä löytää jokaisesta tekemisestä jokin mukava tai kiinnostava puoli. Mutta muista, että ajatukset eivät muutu tunteeksi palkitsevuudesta välittömästi.
Älä odota palkitsevuutta – anna sen tulla itsestään. Yleensä palkitsevuuden huomaa vasta jälkeenpäin, kun on jo pitkään tehnyt jotain ilman suuria odotuksia.