Nimeni on Harri Nyström ja olen koulutettu hieroja eli Valviran hyväksymä koulutuksen käynyt ja tutkinnon suorittanut terveydenhuollon ammattilainen. Työtäni ohjaavat lait ja asetukset ja minulla on myös lain vaatima potilasvakuutus sinun turvaksesi. Ammattitutkinto antoi hyvät valmiudet tuki- ja liikuntaelinongelmaisen hoitoon, raajanivelten liikkuvuuden edistämiseen sekä kansansairauksien ennaltaehkäisemiseen hierojan näkökulmasta. Kehitän jatkuvasti edellä mainittua osaamista erityisesti hierontatekniikoiden ja tuki- ja liikuntaelimistön sekä kivun anatomian saralla omatoimisesti ja erillisin koulutuksin.
Minulla on myös lähihoitajan tutkinto, jossa erikoistuin mielenterveys ja päihde työhön. Lähihoitajan työstä kokemusta on jonkin verran psykiatrisessa sairaanhoidossa, mutta erityisesti asiantuntijana stressin ja tinnituksen hoidossa. Stressin ja tinnituksen hoidon parissa olen työskennellyt pitkään jo ennen hoitoalalle siirtymistä. Stressin ja tarkemmin stressireaktion vaikutus lihaskipuihin, kireyksiin ja jännittyneisyyteen niin autonomisen hermoston kuin hormonaalisen vaikutuksen kautta on erikoisalaani. Pyrin hyödyntämään tätä teoreettista osaamista hierojan työssä aina tarpeen mukaan.
Asiakkaana olet minulle saapumisestasi lähtöön asti aina se tärkein. Pidän erityistä huolta omasta ja välineiden hygieniasta sekä hoitotilan siisteydestä. Vaikka tällä hetkellä samassa huoneistossa asuu kissoja, huomion allergiset pitämällä tilan kissoilta eristettynä. Hoidon aikana keskityn vain asiakkaaseen ja pidän puhelimen kiinni ja muut häiriötekijät poissa. Huomioin aina hoidon suunnittelussa ja sen aikana asiakkaan toiveet ja tarpeet. Pyrin kuitenkin asiantuntijana arvioimaan jokaisen tilannetta laajemmin parhaimman mahdollisen hoitotuloksen saavuttamiseksi. Yksityisyydentarpeesi on minulle myös tärkeää.
Onnekseni olen saavuttanut ensisijaisen tavoitteeni ja pystyn tällä hetkellä keskittymään kokonaan hierojan työhön. Suhtaudun työhöni hierojana ylpeydellä ja innokkuudella. Sen vuoksi minun on helppo keskittyä kehittämään osaamistani jatkuvasti. Kokemukseni ja luonteeni ansioista osaan kuunnella sinua ja keskittyä hoidossa olennaiseen. Minulle on luonnollista olla kiinnostunut juuri sinun hyvinvointisi edistämisestä.
Klassinen hieronta, urheiluhieronta, hieronta stressin hoidossa ja hieronta tinnituksen hoidossa
Herttoniemen Hierontamaja
harri@hierontamaja.fi
050 594 8997
Johan Sederholmin tie 2 E (3. kerros)
00810 Helsinki
Hierontapalveluni perustuvat laaja-alaiseen terveydenhuollon koulutukseen ja käytännön kokemukseen. Olen koulutettu hieroja ja lähihoitaja, erikoistunut mielenterveys- ja päihdetyöhön. Tämä yhdistelmä antaa minulle ainutlaatuisen näkökulman hoitaa asiakkaita kokonaisvaltaisesti, huomioiden sekä fyysiset että psyykkiset hyvinvoinnin osa-alueet.
Yksilöllinen hoitosuunnitelma. Jokainen asiakas on yksilö, ja siksi hoitosuunnitelma räätälöidään aina henkilökohtaisesti. Keskustelemme yhdessä tavoitteistasi ja mahdollisista vaivoistasi ennen hoidon aloittamista, jotta voimme valita juuri sinulle sopivimman hierontamuodon ja -keston.
Klassinen hieronta on perinteinen ja tehokas menetelmä lihasjännitysten, kipujen ja stressin lievittämiseen. Se sopii erinomaisesti rentoutumiseen sekä lihaskireyksien ja -kipujen hoitoon. Hieronta toteutetaan yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan, ja se voi kohdistua esimerkiksi niska-hartiaseutuun, selkään tai alaraajoihin.
Urheiluhieronta on suunnattu erityisesti aktiiviliikkujille ja urheilijoille, mutta se sopii myös muille, jotka kokevat lihaskireyksiä tai haluavat ennaltaehkäistä vammoja. Hieronta auttaa parantamaan lihasten elastisuutta, nopeuttamaan palautumista ja valmistamaan kehoa suorituksiin.
Stressi ja tinnitus voivat aiheuttaa merkittäviä haittoja arjessa. Hieronta auttaa lievittämään näitä oireita rentouttamalla lihaksia ja rauhoittamalla hermostoa. Erityisesti niska-hartiaseudun käsittely voi tuoda helpotusta tinnitukseen liittyviin oireisiin.